Taivaallinen omenapiirakka

applepie

Ainekset:

4 kpl Golden Delicious omenaa
2 kpl Granny Smith omenaa
½ kpl sitruunan kuorta
½ dl rommia
2 dl taloussokeria
1 tl kanelia
1 kpl Sunnuntai murotaikina
25 g voita

Kuori omenat, poista karat ja viipaloi. Ota puolet voista ja voitele 24 cm kokoinen vuoka. Painele murotaikina vuoan pohjalle ja reunoille, jätä pohjalle taikinaa paksumpi määrä. Laita loput voista kattilan pohjalle ja laita kattila lämpiämään. Lisää kattilaan sokeri, rommi ja kaneli koko ajan sekoittaen. Anna sokerin sulaa karamelliksi mutta älä keitä liian paksuksi jotta se on helpompi kaataa omenoiden päälle. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Lado yksi kerros Granny Smith omenaa murotaikinan päälle ja raasta puolet sitruunan puolikkaan kuoresta päälle. Lado toinen kerros Golden Delicious omenaa ja raasta loput sitruunan kuoret päälle. Lado vielä kolmas kerros Golden omenaa ja kaada rommi-karamelliseos tasaisesti omenoiden päälle. Laita piirakka uuniin puoleksi tunniksi. Tarjoile lopuksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

Olen kehittänyt tämänkin reseptin aikanaan omien ideoitteni pohjalta. En yleensä syö makeita leivonnaisia kovin usein, mutta tämä on niiden muutamien joukossa jotka maistuvat kerran vuodessa, erityisesti syksyllä. Rommi ja sitruuna antavat piirakalle mukavan erityisvivahteen. Käytin tähän torttuun Rhum Negrita rommia.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.sunnuntai.fi

Vaikeustaso:

3sipuli

Published in: on lokakuu 5, 2009 at 8:28 pm  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Tarte Flambée

tarte_flambee

Pohjan ainekset:

2½ dl durum vehnäjauhoja
1 rkl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1½ dl vettä

Täyte:

140 g pekonia
100 g creme fraiché
1 kpl sipulia
2 kpl herkkusieniä
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 rkl sormisuolaa (tai 1 tl ruokasuolaa)

Ota kaksi astiaa ja mittaa toiseen lämmin vesi ja suola. Sekoita toiseen astiaan jauhot ja hiiva. Kaada jauhoseos pienissä erissä veden joukkoon samalla vaivaten taikinaa koko ajan. Alusta taikina kiinteäksi ja anna taikinan kohota. Viipaloi pekoni, sipuli ja sienet odotellessa. Keitä (ryöppää) pekonia ja sipulia hetki vedessä hellalla, kaada vesi pois. Tämän jälkeen kauli taikina, määrästä tulee yksi uunipellillinen.

Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Levitä täytteet seuraavanlaisesti; ensin creme fraiché pohjan päälle, sitten pekoni ja sipulisiivut ja lopuksi herkkusienet. Rouhi pintaan hieman mustaapippuria ja ripottele suolaa pinnalle. Paista uunissa n. 10 minuuttia. Tarjoile, määrästä riittää kahdelle.

Tämä resepti ei ole itse kehittämäni, vaan se on perinteinen ruoka Ranskan Alsacesta. Olen alunperin nähnyt tätä tehtävän ‘Annan mehukas keittiö’ tv-ohjelmassa ja se muistui mieleeni luettuani uutta Silja Linen Merellä-lehteä jossa kerrottiin Alsacen ruokakulttuurista. Resepti on käännetty ja muokattu nimenomaan tuosta Annan reseptistä omaan käyttöön sopivaksi. Käytin tähän Atrian pekonia, Arla Ingmannin creme fraichéa ja Myllyn Paras durumjauhoja.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.atria.fi
www.arlaingman.fi
www.myllynparas.fi

Vaikeustaso:

3sipuli

Published in: on elokuu 22, 2009 at 6:05 pm  Jätä kommentti  
Tags: ,

Kylmäsavulohi-katkarapupizza deluxe

salmonpizza

Pohjan ainekset:

¼ pkt hiivaa
1 dl vettä
½ tl suolaa
2 dl durum vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet sekaan, alusta taikina kiinteäksi ja anna taikinan kohota. Tämän jälkeen kauli taikina, määrästä tulee yksi pyöreä pitsa. Ota uunipelti, voitele se oliiviöljyllä ja laita pitsapohja pellille ilman leivinpaperia.

Tomaattikastikkeen ainekset:

50 g tomaattisosetta (pyre)
2 rkl oliiviöljyä
1 dl vettä
½ tl mustapippuria rouhittuna
1 tl Provencale yrttisekoitusta
½ tl Herbamare yrttisuolaa
1 tl taloussokeria
½ tl Valkoliekki valkosipulimurskaa

Sekoita aineet keskenään niin että kastike on tasaista ja levitä pitsapohjan päälle. Laita uuni lämpiämään 300-asteiseksi.

Täyte:

150 g kylmäsavulohta
125 g mozzarellajuustoa (1 pallo)
1,5 dl isoja katkarapuja
¼ kpl villirucola ruukku
1 rkl Parmigiano Reggiano raastetta
1 tl mustapippuria rouhittuna

Sulata katkaravut. Levitä mozzarella tomaattikastikkeen päälle. Kun uuni on kuuma, laita uunin pohjalle uunivuokaan vettä jotta saat uuniin aikaan höyryä. Laita pitsa paistumaan keskitasolle. Paista ensin viisi minuuttia.

Ota pitsa uunista, lisää kylmäsavulohi ja katkaravut ja laita takaisin vielä viideksi minuutiksi. Revi rucolasta pelkät lehdet.

Kun pitsa on valmis, ripottele parmesanraaste ja rucola kuuman pitsan päälle. Rouhi vielä hieman mustapippuria pintaan ja tarjoile. Käytin tähän pitsaan Heimon kalan kylmäsavulohiviipaleita, Pirkka tomaattisosetta, Rainbow Extra Vergine luomuoliiviöljyä ja Euroshopper mozzarellaa. Provencale yrttisekoitus oli Meiralta.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.heimonkala.fi
www.pirkka.fi
www.rainbow.fi
www.meira.fi
www.myllynparas.fi
www.valkoliekki.fi
www.vogel.fi

Vaikeustaso:

4sipuli

Published in: on heinäkuu 31, 2009 at 7:38 pm  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Kinkku-herkkusienipizza deluxe

serranopizza

Pohjan ainekset:

¼ pkt hiivaa
1 dl vettä
½ tl suolaa
2 dl durum vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet sekaan, alusta taikina kiinteäksi ja anna taikinan kohota. Tämän jälkeen kauli taikina, määrästä tulee yksi pyöreä pitsa. Ota uunipelti, voitele se oliiviöljyllä ja laita pitsapohja pellille ilman leivinpaperia.

Tomaattikastikkeen ainekset:

50 g tomaattisosetta (pyre)
2 rkl oliiviöljyä
1 dl vettä
½ tl mustapippuria rouhittuna
1 tl Provencale yrttisekoitusta
½ tl Herbamare yrttisuolaa
1 tl taloussokeria
½ tl Valkoliekki valkosipulimurskaa

Sekoita aineet keskenään niin että kastike on tasaista ja levitä pitsapohjan päälle. Laita uuni lämpiämään 300-asteiseksi.

Täyte:

100 g ilmakuivattua kinkkua
125 g mozzarellajuustoa (1 pallo)
1 kpl isoja herkkusieniä
1 kpl kevätsipulia
¼ kpl villirucola ruukku
1 rkl Parmigiano Reggiano raastetta
1 tl mustapippuria rouhittuna

Pilko sipuli, mozzarella ja viipaloi herkkusieni. Levitä mozzarella tomaattikastikkeen päälle. Kun uuni on kuuma, laita uunin pohjalle uunivuokaan vettä jotta saat uuniin aikaan höyryä. Laita pitsa paistumaan keskitasolle. Paista ensin viisi minuuttia.

Ota pitsa uunista, lisää kinkku, sipuli ja herkkusieniviipaleet ja laita takaisin vielä viideksi minuutiksi. Revi rucolasta pelkät lehdet.

Kun pitsa on valmis, ripottele parmesanraaste ja rucola kuuman pitsan päälle. Rouhi vielä hieman mustapippuria pintaan ja tarjoile. Käytin tähän pitsaan Pirkka Serrano-kinkkua, Pirkka tomaattisosetta, Rainbow Extra Vergine luomuoliiviöljyä ja Euroshopper mozzarellaa. Provencale yrttisekoitus oli Meiralta.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.pirkka.fi
www.rainbow.fi
www.meira.fi
www.myllynparas.fi
www.valkoliekki.fi
www.vogel.fi

Vaikeustaso:

4sipuli

Published in: on heinäkuu 31, 2009 at 7:34 pm  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Mansikka-valkosuklaa juustokakku

strawberrycheesecake

Pohjan ainekset:

200 g Digestive keksejä
75 g voita

Täytteen ainekset:

400 g mascarponejuustoa
130 g Pandan valkosuklaalevy
2,5 dl Flora Vanilla kasvirasvasekoitetta
2 kpl kananmunan valkuaisia
½ dl taloussokeria
5 kpl liivatelehtiä
1 dl vettä

Kuorrutuksen ainekset:

2 dl mansikkasosetta (reilu ½ l tuoreita mansikoita)
2 kpl liivatelehtiä
½ dl vettä

Valmistus:

Jätä voi lämpiämään huoneenlämpöön ja murenna keksit tehosekoittimessa hienoksi. Voit myös sulattaa voita varovasti mikroaaltouunissa. Kun voi on pehmennyt, lisää se keksimurskan sekaan ja sekoita niin että taikina kiinteytyy. Ota irtopohjavuoka ja vuoraa se leivinpaperilla reunoja myöten. Painele keksipohja tasaisesti vuoan pohjalle ja laita jäähtymään jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Laita liivatteet kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Laita 1 dl vettä kattilan pohjalle ja päälle kulho. Erottele munan valkuaiset keltuaisista kulhoon sokerin kanssa, vatkaa vaahdoksi vesihauteessa. Vaahdota Flora Vanilla toisessa kulhossa ja sulata vielä valkosuklaa mikroaaltouunissa. Kun munavaahto on valmista, lisää liivatteet veteen kattilassa. Vettä on tähän mennessä jo haihtunut jonkin verran, mutta otin tämän jo huomioon laskuissa. Yhdistä nyt munavaahto, vaniljavaahto, mascarpone ja valkosuklaa samaan kulhoon hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi vielä liivatevesi sekaan edelleen sekoittaen massaa.

Ota kakkupohja jääkaapista ja kaada juusto pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin jäähtymään. On tärkeää että kakku on täysin jähmettynyt ennen kuorrutteen lisäämistä. Itse en odottanut riittävästi ja kuten kuvasta näkyy, kerrokset menivät hieman sekaisin. Suosittelen pitämään kakun kylmässä vähintään 12 tuntia ennen kuorruttamista.

Tee kuorrute kun kakku on riittävän jähmettynyt. Laita liivatteet kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Soseuta tuoreet mansikat tehosekoittimella ja laita ½ dl vettä kattilaan, sulata liivatteet. Yhdistä mansikkasose ja liivatevesi ja anna jäähtyä hetken aikaa sekoittaen jottei massa hyydy liian aikaisin. Jos kuorrute on liian kuumaa, voi käydä kuten kuvan kakulle ja se osaltaan sulattaa juustokakkua ja sekoittaa kerrokset. Kun seos on jäähtynyt, ota kakku jääkaapista ja kaada kuorrute kakun pinnalle. Laita tämän jälkeen kakku takaisin jääkaappiin vielä muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua. Määrästä tulee 18 reilun kokoista todella herkullista kakkupalaa.

Normaalisti en juurikaan leivo mitään, enkä ole erityisen perso makealle joten jatkossakaan makeita reseptejä ei tänne kovin paljon ole odotettavissa. Söin kuitenkin Tallinnassa pari viikkoa sitten elämäni parhaan juustokakun ennen tätä, ja samalla päätin kokeilla tehdä hieman vastaavaa kakkua itsekin. Selailin lähes kymmenen erilaista juustokakun reseptiä, mutta mikään niistä ei suoraan soveltunut käytettäväksi omien ideoitteni kanssa. Niinpä jouduin hyvin pitkälle kehittämään tämänkin ohjeen päästäni, tosin Yhteishyvä-lehdestä löytämäni juustokakkuresepti oli ehkä lähimpänä. Käytin tähän Castellin mascarponea, Pandan valkosuklaata, Flora Vanilla vispaantuvaa kasvirasvasekoitetta, McVities Digestive-keksejä ja tuoreita mansikoita. Talviaikaan varmasti pakastemansikoista tulee lähes yhtä hyvän makuista, tai voit vaihtaa marjan toiseenkin.

Tein nyt juustokakkua ensimmäistä kertaa enkä selviytynytkään tästä aivan ongelmitta, lähinnä kuorrutteen kanssa oli pieniä ongelmia kuten jo aiemmin kerroin. Toisella kertaa toimimalla näiden ohjeiden mukaan vältän itsekin sudenkuopat. Maussa ei kuitenkaan ole mitään vikaa, päinvastoin, tämä kakku on vielä kahvilassa syömääni kakkua paljon parempaa.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.panda.fi
www.flora.fi
www.mcvities.com

Vaikeustaso:

5sipuli

Published in: on heinäkuu 16, 2009 at 9:03 am  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Kolme erilaista pitsaa

Pohjien ainekset:

1 pkt hiivaa
8 dl vettä
3 tl suolaa
6 rkl rypsiöljyä
15 dl durum vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet sekaan, alusta taikina kiinteäksi ja anna taikinan kohota. Tämän jälkeen jaa taikina kolmeen osaan ja kauli pelleille.

Tomaattikastikkeen ainekset:

200 g tomaattisose (pyre)
1 dl oliiviöljyä
5 dl vettä
2 tl Valkoliekki valkosipulimurska
1 rkl taloussokeria
1 rkl mustapippuria rouhittuna
1 rkl Provencale yrttisekoitusta
1 tl Herbamare yrttisuolaa

Sekoita aineet keskenään ja levitä pohjien päälle tasaisesti. Tomaattikastikkeesta tulee lähes juoksevaa joka antaa parhaan tuloksen ja levittyy helposti.

ainekset

Ainekset:

400 g kinkkusuikaleita
360 g isoja katkarapuja (2 pussia)
50 g sinihomejuustoa
300 g mozzarellaa (3 palloa)
2 kpl herkkusieniä
1/2 kpl paprika
1/2 prk ananaspaloja (säilyke)
3 rkl Valkoliekki valkosipulimurska
3 rkl oreganoa kuivattuna
3 rkl mustapippuria rouhittuna

julia
Pizza Julia

Pilko mozzarella ja sinihomejuusto. Levitä mozzarellamurut pohjalle tomaattikastikkeen päälle. Ota puolet kinkusta ja neljäsosa katkaravuista, levittele ne juuston päälle. Lopuksi laita vielä ananaspalat pitsan päälle ja 250-asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. Ota tämän jälkeen pitsa uunista, lisää homejuuston palat päälle ja anna vielä paistua pari minuuttia. Kun pitsa on valmis, ripottele vielä valkosipulimurskaa ja oreganoa päälle ja tarjoile.

quattro_stagioni
Pizza Quattro Stagioni

Pilko mozzarella, herkkusienet ja paprika. Levitä mozzarellamurut pohjalle tomaattikastikkeen päälle. Ota puolet kinkusta ja neljäsosa katkaravuista, levittele ne juuston päälle. Laita lopuksi vielä herkkusienet ja paprikat pitsan päälle ja 250-asteiseen uuniin n. 10-13 minuutiksi. Kun pitsa on valmis, ripottele vielä valkosipulimurskaa ja oreganoa päälle ja tarjoile.

katkarapupizza
Katkarapupizza

Pilko mozzarella ja levitä mozzarellamurut pohjalle tomaattikastikkeen päälle. Ota puolet katkaravuista ja levittele ne juuston päälle. Ripottele lopuksi valkosipulimurska katkarapujen päälle ja 250-asteiseen uuniin n. 10-13 minuutiksi. Kun pitsa on valmis, ripottele vielä lisää valkosipulimurskaa sekä mustapippurirouhetta ja oreganoa päälle ja tarjoile.

Käytin pitsoissa kinkkusuikaleena Lapin Lihan Kotasavupalvisuikaleet -tuotetta joka on mainio ja edullinen kinkkusuikale moneen käyttöön. Sinihomejuustona käytin Castello Blue -tuotetta.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.lapinliha.fi
www.arlaingman.fi
www.valkoliekki.fi
www.vogel.fi

Vaikeustaso:

4sipuli

Published in: on toukokuu 3, 2009 at 3:25 pm  Jätä kommentti  
Tags: , , , ,

Kahden juuston jauhelihapitsa

groundbeefpizza

Pohjan ainekset:

1/3 pkt hiivaa
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä
5 dl durum vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet sekaan, alusta taikina kiinteäksi ja anna taikinan kohota. Tämän jälkeen kauli taikina, määrästä tulee yksi uunipellillinen.

Tomaattikastikkeen ainekset:

100 g tomaattisose (pyre)
4 rkl oliiviöljy
2 dl vettä
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 tl Provencale yrttisekoitus
1 tl chilijauhe
1 tl Valkoliekki valkosipulimurska

Sekoita aineet keskenään ja levitä pitsapohjan päälle tasaisesti. Tomaattikastikkeesta tulee lähes juoksevaa joka antaa parhaan tuloksen ja levittyy helposti. Tietenkin voit käyttää valmista tomaattimurskaa mutta itse tehty maustesekoitus antaa parhaan tuloksen.

Täyte:

500 g naudan paistijauhelihaa
100 g mozzarella (1 pallo)
60 g sinihomejuustoa
1 kpl sipulia
1 kpl tomaattia
1 rkl Valkoliekki valkosipulimurska
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 rkl paprikajauhe
1 rkl grillausmauste
1 rkl sipulijauhe
1 tl aromisuola
1 tl Herbamare yrttisuola
1 rkl oregano kuivattuna (pitsan päälle)

Pilko sipuli, mozzarella ja sinihomejuusto sekä viipaloi tomaatti. Laita jauheliha ja sipuli paistumaan pannulle, lisää kaikki kuivat mausteet oreganoa lukuunottamatta.

Kun liha on kypsää, ala kasata pitsaa. Laita tässä vaiheessa leikkaamasi mozzarella pitsan päälle mahdollisimman tasaisesti ja vasta tämän päälle jauheliha-sipuliseos. Levitä valkosipulimurska jauhelihan päälle ja lisää sinihomejuusto ja tomaattiviipaleet. Paista uunissa 250-asteessa n. 15 minuuttia.

Kun pitsa on valmis, ripottele vielä oreganoa päälle ja tarjoile. Maun kruunaa KorvGöranin valmis kebabkastike jota voi laittaa pitsan päälle. Käytän yleensä ruoanlaitossa Castello Blue sinihomejuustoa koska sen maku on miedompi, mutta myös Aura- tai mikä tahansa muu sinihomejuusto käy.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.arlaingman.fi
www.valkoliekki.fi
www.kebab.cc

Vaikeustaso:

3sipuli

Published in: on toukokuu 1, 2009 at 11:31 am  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Kebabpitsa

kebabpitsa

Pohjan ainekset:

1/3 pkt hiivaa
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä
5 dl durum vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet sekaan ja alusta taikina kiinteäksi ja anna taikinan kohota. Tämän jälkeen kauli taikina, määrästä tulee yksi uunipellillinen.

Tomaattikastikkeen ainekset:

80 g Heinz tomaattisose (pyre)
1 tl Valkoliekki valkosipulimurska
2 tl mustapippuria rouhittuna
1 rkl oreganoa
1 rkl taloussokeria
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä

Sekoita aineet keskenään ja levitä pitsapohjan päälle tasaisesti. Tomaattikastiketta tulee todella ohut kerros. Valmiin valkosipulimurskan asemesta voit käyttää myös itse tehtyä valkosipulimurskaa. Olen siirtynyt kuitenkin käyttämään valmista murskaa sen helppouden ja edullisuuden vuoksi.

Täyte:

250 g KorvGöranin kebablastua
1 kpl sipulia
½ paprika
1 kpl tomaatti
8 kpl kreikkalainen mieto pepperoni
200 g tuoretta mozzarellaa (2 palloa)

Pilko sipuli ja paprika isohkoiksi kuutioiksi, viipaloi tomaatti ja mozzarella, poista pepperoneista kannat. Voit lisätä täytteet pitsan päälle omassa järjestyksessä mutta älä laita mozzarellaa vielä. Paista uunissa 250-asteessa n. 10 minuuttia. Lado tämän jälkeen mozzarellasiivut pitsan päälle ja lisää oreganoa oman maun mukaan. Paista vielä 3-5 minuuttia ja pitsa on valmis. Maun kruunaa KorvGöranin valmis kebabkastike jota voi laittaa pitsan päälle.

Olen aiemmin tehnyt itse kebablihanikin mutta valmista kebabsiivua saa nykyään kätevässä pakkauksessa kauppojen pakastealtaista ja nimenomaan KorvGöran tekee parasta valmiskebablihaa jota kotikäyttöön tarkoitetussa pakkauksessa on vastaan tullut.

Olen kuitenkin suunnitellut tekeväni lähiaikoina myös itse kebablihaa pitkästä aikaa, joten tulen lisäämään sen tekoprosessin myös tänne siinä vaiheessa.

Aiheeseen liittyvät hyödylliset linkit:

www.heinz.fi
www.valkoliekki.fi
www.kebab.cc

Vaikeustaso:

3sipuli

Published in: on maaliskuu 29, 2009 at 4:38 pm  Kommentit (1)  
Tags: , ,
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.